SANALLE VAPAUS JA PRISMA BOIKOTTIIN

Olen havainnut maailmassa ongelman. Olen havainnut sen tiedotusvälineissä eli mediassa itsessään. Sillä onko muuta maailmaa taikka todellisuutta enää olemassa kuin se, jonka tiedonvälityksen kautta voimme havaita? Todellisuus on havaituksi tulemista ja tätä logiikkaa noudattaen median kautta välittyvä maailma on silloin todellisempi kuin yksittäisen ihmisen havainto. Mutta siis että ihan ongelma on jossain tässä kuviossa, joka siis liittyy tiedonvälityksen maailmaan. Medianmurhaaja nimenhän minä itselleni otin, mutta vain harvoin olen viime aikoina kiinnittänyt huomiotani mediaan, mutta nyt minun on kyseltävä aavistuksen sen rehellisyyden perään, mitä kukin väline katsoo aiheelliseksi noudattaa pysyäkseen väleissä Julkisensananneuvoston kanssa.

Kukin päätoimittaja valikoi lehtensä linjaan sopivat artikkelit, samoin kuin uutistuottaja poimii ne aiheet, jotka hänen välineensä on ihmisten tietoisuuteen nostava. Tällöin paljon valtaa keskittyy yhden ihmisen käsiin ja se on lopulta hänen maailmankuvansa avaruus, joka ratkaisee sen, mikä tieto tulee välitetyksi ja mikä on jonkun toisen ongelma. Yleisö luonnollisestikin valitsee kanavansa omien mieltymystensä mukaan ja heille vastuullinen on myös henkilö, joka päättää kanavansa sisällöt. Tavallaan kadehdin jonkun Pauli Aalto-Setälän asemaa, koska hänen lehtensä kertoo asioista laajalla kirjolla, maalaten monella värillä, mutta ongelmia on siinäkin paratiisissa. Iltapäivälehti tai toinen niistä, joita tässä maassa luetaan edustaa melko isoa osaa siitä journalismista, mitä yksittäinen ihminen ehtii tutkia kiireisen päivänsä aikana ja siksi on hienoa, että mennään aiheisiin sisään hehtaaripyssyllä ja kansien väliin päätyy elämän suuri kirjo kuin Tallinnan aukiolla vaeltavan hylkiön viikon ruokalista oksennettuna Ruska-pullon jälkeisessä pahoinvoinnissa. Omien jalkojen juureen, sen oman penkin viereen, vanhassa tutussa paikassa, kaiken maailman katseltavana. Mutta se juuri on se ongelma iltapäivälehdillä, että heillä tarve hätkähdyttää ja pysäyttää alkaa olla niin suuri, että sn paineessa todellisuus ja rehellisyys on saanut kyytiä heti Journalistin ohjeiden jälkeen. Ja nettiversioissa jos missä näkee sen journalistisen otteen tappion kaikkein parhaimmin.

Minulle itselleni opetettiin, että itse artikkelin sisällön tulee vastata otsikkoa ja ingressiä, se oli kirjattuna niihin journalistin ohjeisiin, joita JSN silloin vaali tavallaan kulmakivenä hyvälle toimittamiselle. Tässä blogissa olen pyrkinyt noudattamaan tätä sovinnaista tapaa, mutta olen ottanut siihen tiettyjä vapauksia ja assosioinut otsikot ja blogin sisällön melko vapaalla otteella. Mutta yhteys on siitä huolimatta olemassa. Voisi jopa sanoa, että se on kategorista. Mutta aivan sama ei ole tilanne iltapäivälehdellä tai edes sinne päin useinkaan. Tosin heillä nyt sitten ongelmana on tavallaan myös luottamuspula lukijoiden taholta. Kaikki seikkoja, jotka toki ovat vähänkään valveutuneemman lukijan tiedossa. Jokainen joskus vähän kiroilee sitä, miten luotettavaa roskaa iltapäivälehti on. Täysin toisenlaisen ongelman kanssa painiskelevat ne julkaisut, jotka pyrkivät määrittelemään ympäröivän maailman tietynlaiseksi. Heidän ongelmansa ei niinkään ole rehellisyyden puute vaan se, että todellisuuden tulee näyttää tietynlaiselta huolimatta tosiseikoista.

Tai pikemminkin ehkä niin, että näissä julkaisuissa lukijaa on ajateltu niin pitkälle, että heidän maailmankuvaansa sopimatonta materiaalia ei voida julkaista, vaikka faktat sitä tukisivatkin. Äärimmillään tätä edustavat kaikki liirumlaarum-julkaisut miestenlehdistä Trendiin. Niiden maailmankuva vain ei siedä soraääniä. Toki on paljon muitakin julkaisuja, joidenka maailma on kapea. Tällaisia edustavat tietenkin tavalla taikka toisella aatteelliset lehdet ja sellaiset tahot, jotka tahtovat maailmaan suvaitsevaisuutta ja hyvää tahtoa ja kaikkea.

Mutta näillä tahoilla on omat kipukohtansa. Heidän vankkumattomiin kannattajiinsa kuuluu (oletettavasti hipstereitä) ihmisiä, jotka oman paheksuntansa ja oikeamielisyytensä johdattamana ryhtyvät äärimmäisiin tekoihin. Tai sellaisen yrityksiin. Iltalehti uutisoi, että Prisman verkkokauppaa olivat alkaneet boikotoimaan, koska siellä oli myynnissä jokin teos, joka oli tarkoitettu homoudesta parantumiseen tai muuhun sellaiseen. No tällöinhän oikeamielinen kansalainen suivaantuu, kun tällaista materiaalia tarjotaan luettavaksi ja ryhtyy toimiin. Tulee mieleen se tapaus kun ei niin kauhean kauan sitten lestadiolaisten keskuudessa kehottivat boikotoimaan Kalevaa, joka oli mennyt uutisoimaan lestadiolaispiireissä ilmenneistä pedofiliatapauksista. Kyllähän tämä vähän sen ja tuon varassa on, onko sananvapaus sittenkään ihan universaalia. Varsinkin sitä pitäisi miettiä, että keitä sen tulisi koskea. Tulisiko vääriä ja typeriäkin mielipiteitä sallia vai voisiko ne vaientaa pyrkimällä vaikuttamaan asioihin?

Puuttumatta mihinkään yksityiskohtiin tämän enempää, niin sehän tässä alkuunsa siis huolestutti, että ihmisten näkökulmat kapeutuvat jokseenkin, kun ei enää hirveästi suvaita vastakkaista mielipidettä. Eikä sellaiseen ole edes kohta tarvetta, kun voidaan määritellä poliittisesti korrekti ilmaisun normi ja siitä poikkeamiset joko vaietaan kokonaan tai laitetaan ruotuun muilla keinoin. Itse yritin kommentoida Iltalehden blogeissa Jaana Pelkosen uusinta, mutta eivät sitten antaneet minun sanoilleni arvoa. Yhtään kirosanaa ei ollut mukaan eksynyt, eikä mitään alatyylistä. Viestini Jaanalle kuului kaikessa yksinkertaisuudessaan: ”Sinä se olet aina niin iloisen pihalla maailman menosta.” Mutta tällaisella kommentilla ei sitten ollut sijaa syystä taikka toisesta. Toiseen kertaan.

NARSISTIT EIVÄT TARVITSE YMMÄRRYSTÄ VAAN NAULOJA

Nykyään on tapana tuomita narsistiksi lähes kaikki kusipäät ja tästä johtuen on tullut tavaksi myös väheksyä narsistien aiheuttamaa tuhoa. Tämä varmaan on jonkun narsistisen kusipään tarkoitus ollutkin. Mutta todellisuudessa kukaan, joka ei ole joutunut narsistin kanssa elämään sanotaan vaikka 36 vuotta, ei voi ymmärtää miten vastemielisestä ihmistyypistä on kyse.

Jos kyseessä olisi vaikka joku tuttu henkilö, jonka toimia on ollut valitettavasti seurattava koko elämänsä niin kuin minä olen seurannut AV:n elämää, ei voi sanoa, että johtopäätös henkilön narsistisuudesta olisi jotenkin hätiköity. Köökkipsykologiahan ei sinänsä ole tuloksellista ja vaikea on ammattilaisenkaan mennä nopeita johtopäätöksi kenestäkään tekemään, mutta minun on valitettavasti todettava, että tämä AV on ollut minulle koko elämäni ajan se, jota minun on täytynyt kutsua äidikseni. Se ei ole ollut lainkaan helppo kokemus, päinvastoin. Sanoisin, että minä voisin tappaa hänet vaikka itse, mutta elättelen kuitenkin sellaista toivoa, että hän kuolee äärimmäisen tuskallisesti syöpään ja minulla on mahdollisuus seurata tätä tapahtumaa jopa viikkoja. Ehkä jopa taltioida osia siitä videolle.

Koska narsisteilla ei ole kunnioitusta toisten ihmisten mielipiteille huitelen minäkin silloin puolestani sairaalassa omiin nimiini niin kuin lystään ja kumoan AV:N mahdollisen DNR:n ja tuuttaan hänelle tarkoitetut Oxanestit omaan suoneeni ja voin ensimmäisen kerran elämässäni hänen lähellään vitun hyvin. Seuraan sitä kuinka fyysinen kipu tekee sen, mihin henkisen sairaudentunto ei koskaan pystynyt ja kun mahdollisesti jossain vaiheessa herää keskustelua siitä kuinka marttyyriäiti tekee kuolemaa ja kärsii, silloin voin kertoa hänelle sen saman, minkä sain itse kuulla joskus jostain sairauden vaiheesta kitistessäni: ”Ittehän oot sairautes valinnu.”

Sitä kuvittelee, että ihminen kunnioittaisi toisen itsemääräämisoikeutta, mutta ei narsisti ei. Heikäläisillä ei ole mitään sellaisia pidäkkeitä, joita pidetään moraalina tai vähimmilläänkin hyvänä käytöksenä. Heillä ei ylipäätään ole tunne-elämää lainkaan sellaisena kuin se ihmisillä tavataan. He eivät kykene rakastamaan kuin itseään ja välittävätkin ainoastaan materiasta ja maineestaan. Toisia ihmisiä kohtaan osoitettavista tunteista ainoa, jossa on mukana rehellisyyttä on raivo ja sen sytyttämiseen ei aina tarvita paljonkaan. Tässä suhteessa lemmikit, jotka eivät taivu minkäänlaiseen käskyjärjestelmään ovat erityisen alttiita joutua kohteeksi. Siis kissat, nuo jaloimmat kaikista luontokappaleista. Koirathan ovat tyypillisiä narsistin lemmikkejä, koska ne ovat komennettavissa ja tottelevaisia ja ajatusmaailmaltaan hyvin paljon narsistin kaltaisia, sillä nekin kunnioittavat vaistomaisesti vahvempaansa. Mutta siis narsistin läheisenä tai jopa perheenjäsenenä saatat tulla huomaamaan sellaisen hassun seikan, että siinä vaiheessa kun narsisti ei kykene sinun kustannuksellasi kohottamaan omaa sosiaalista statustaan, hän pyrkii sinua vahingoittamaan, jotta saisi edes jonkinlaista ylemmyydentuntoa kokea. Tai mahdollisesti jopa löytämään oman pyhimyksen paikkansa joko väsymättömänä auttajana tai kärsijänä, joka kaiken maallisen kestää, jotta kirkkaamman kruunun saisi. Itse asiassa voisin jopa väittää, että luterilaisuus ruokkii jonkin verran narsistista käytöstä, koska senkin hyvyys on näkymätöntä ja häilyvää, niin kuin on narsistinkin.

Narsistiahan olisi helppo verrata esimerkiksi persoonalliseen pahaan kuten vaikkapa Luciferiin, mutta tämä on vain samanlaista harhaa kuin kaikki muukin ylevyys heidän ympärillään. Ollakseen todella mainittava pahuuden saralla, olisi ihmisessä oltava jotain ylevääkin, joka oikeuttaisi vertaukset Saatanaan, mutta tosiasiassahan narsistit ovat pelkkiä surkimuksia, joista ei ole mihinkään henkisesti ylevään tai rakentavaan toimintaan, joka kohdistuisi heidän oman persoonansa ulkopuolelle. Varmasti heistä moni on traumatisoitunut lapsena tai varhaislapsuudessa, mikä on aiheuttanut lopulta tämän luonnevian ihmiseen. Sitä ei voi todellakaan tietenkään vähätellä, etteikö narsismi sinällään johtuisi kärsimyksestä, jonka kieltämistä narsistinen käytös on. Narsisti pyrkii omia heikkouksiaan ja surkeuttaan salaamaan käytöksellä, johon liittyy toisten vähättelemistä ja alistamista ja realiteettien heittäessä pahastikin itsensä näkemistä muita parempana. Lopultakin moni narsisti ei ole muuta kuin hyvin tyypillinen koulukiusaaja. AV:n tapauksessa tämä ilmeni silloin, kun Seppo Fräntistä tuli julkkis Jolon sieppauksen myötä. AV nimittäin ylpeili sillä, että oli jo kouluaikana tiennyt kuinka Seppo oli homo ja kaikin puolin muita heikompi (luultavasti myös köyhempi, koska vauraus on erityisen merkittävä asia narsisteille). AV ja muut luokkalaiset olivat nimitelleet Seppoa ”Kanamaijaksi”, koska tämä oli hoitanut mielellään opettajan kanoja. On vaikea selittää kenellekään, joka ei ole vastaavaa nähnyt, mutta tämä muisto tuntui aidosti herättävän nostalgisia koulumuistoja hänessä. Sellaista lämpöä jota hänessä ei muuten voi aistia.

Eli yhteenvetona haluan sanoa, että missään olosuhteissa ei yhteiskunnan tai minkään sen osan tulisi osoittaa tarpeetonta ymmärtämystä naristeille. He kyllä hankkivat itse itselleen etuoikeuksia ja polkevat muiden oikeuksia siinä sivussa täysin surutta. He eivät kaipaa erikoiskohtelua. Sitä vastoin tulisi miettiä tätä nykyistä aikaa, joka helpostikin antaa tilaa narsistiselle käytökselle ja kaikelle häikäilemättömyydelle äärimuotonaan psykopatia. On kiistämätöntä, että tällaiset ihmiset saavuttavat tuloksia, koska heidän ei tarvitse välittää moraalista tai toisista ihmisistä. Mutta sekö sitten on se tavoittelemisen arvoinen utopia? Hoidosta tai lääkityksestä ei ehkä ole apua narsismissa, mutta olisiko siitä suurempaa haittaakaan. Ongelmana vain on, ettei narsisti helpostikaan tule hakemaan apua ongelmiinsa, koska hän ei ole se joka kärsii sairaudestaan. Vaikka narsismia on vaikea diagnosoida, kyllä mielestäni selvät tapaukset tulisi voida sulkea kroonisesti sairaiden osastolle ilman minkäänlaista mahdollisuutta koskaan palata normaalin yhteiskunnan pariin.