torstai 14. kesäkuuta 2012

IHMISOIKEUKSIEN YLEISMAAILMALLINEN JULISTUS

Ihmisoikeuksien julistus on hassu homma. Se vaatii uskoa ihmiseen ja se vaatii luottamusta ihmisyyteen. Joka siihen uskoo, luottaa ettei koskaan synny sellaista tilannetta, etteivät valtaapitävät välitä yhtäläisistä oikeuksista. Todellisuus nykyään on niin kaukana vuosikymmenten takaisesta ideaalista.

Syntymän hetkellä kaikilla vielä on sama arvo, mutta hyvin nopeasti toiset tekevät kaikkensa kohottaakseen omaa arvoaan ja kadottavat sen, mikä todella oli ihmisoikeuksien julistuksen alkuperäinen henki. Todellisuus tänään on kamppailua, eikä sitä voi kieltää kukaan, joka idealisminsa menettämisenkin uhalla pitää silmänsä auki. Alun perin totalitaarista yhteiskuntaa ja eriarvoisuutta vastaan tarkoitettu julistus otettiin vakavasti ja otettiin Suomessakin ideaaliksi yhteiskunnan rakentamisessa. Jossain vaiheessa vain unohtui sopivasti muutama artikla, jotka eivät enää tukeneet mielivallasta valtiomuodon tehneiden toimia. Vai huvikseenko tekstin loppuun laitettiin viimeinen eli 30. artikla:

Mitään tässä julistuksessa ei saa tulkita niin, että valtio, ryhmä tai yksityinen henkilö voi sen perusteella katsoa oikeudekseen tehdä sellaista, mikä voisi hävittää tässä määriteltyjä oikeuksia ja vapauksia.

Jos nyt otetaan esimerkiksi sitten vaikka 12. artikla, jossa mm. todetaan heti alkuunsa, että älköön mielivaltaisesti puututtako kenenkään yksityiselämään. Sen jälkeen kun syyskuussa 2001 tapahtui mitä tapahtui, tämä kohta julistuksesta joutui hukkaan. Ensin USA:ssa ja hyvin pian kaikkialla muuallakin ja koska olen suomalainen palaan aina lopulta Suomen oloihin. Yksityiselämän alueelle puuttumista pyritään perustelemaan milloin milläkin tervehenkiseksi katsottavalla seikalla, jonka katsotaan olevan riittävän tärkeä oikeuksien kaventamiseksi. Erityisesti nykyisessä hallituksessa sisäministeri, sosiaali- ja terveysministeri sekä peruspalveluministeri ovat katsoneet asialliseksi polkea kaikkea yksilönvapauden alueella olevaa, jotta saisivat itse ajamansa linjauksen läpi olipa se miten mielipuolinen tai mielivaltainen hyvänsä. Mutta heidänkin toimintansa herättää onneksi kysymyksiä, joihin he tosin itse päättäväisesti jättävät vastaamatta. Mutta tässä muutamia, joita itse olen miettinyt kohtuullisen hiljattain:

Onko todellakin kansanterveyden vihollinen numero yksi se, että naapuri polttaa tupakkaa omalla parvekkeellaan?

Vaikka kirkko onkin vain äärettömän vastenmielinen laitos, niin miksi on mahdotonta ajatella, että kaikilla sitä haluavilla olisi mahdollisuus saada avioliitolleen VALTIONKIRKON siunaus?

Miksi ne ihmishenget, jotka pystyttäisiin säästämään alkoholilakia tiukentamalla ovat niin paljon arvokkaampia kuin ne ihmishenget, jotka pystyttäisiin pelastamaan mielenterveyspalveluihin panostamalla?

Eikö ihan varmasti seksuaalirikoksiin toistuvasti syyllistyviä voitaisi rangaista asteikon kovimmilla rangaistuksilla, ellei haluta nähdä kansalaisten oikeustajun murenemista ja omankädenoikeutta? Varsinkin kun kansan parissa liikkuu huhuja siitä, että tämän sortin rikolliset ällistyttävän usein kuuluisivat ereihin etnisiin ryhmiin kuin he itse, saattaisi olla paikallaan kaikenlaisen kaunaisuuden vähentämiseksi, että tästä asiasta ei olisi niin vaikea julkisesti keskustella ja jopa tehdä päätöksiä.

Miksi laillinen aseen hallussapito tekee ihmisestä automaattisesti turvallisuusriskin, mutta luvattomasta aseen hallussapidosta ei juurikaan uikuteta ikään kuin se sinällään ei olisi rikollista?

1 kommentti: